Maailman paras kurpitsakeitto

17.10.2017

Lapsena en voinut jostain syystä sietää mitään kasvissosekeittoja, uunikasviksia, kasvispiirakoita, tai oikeastaan mitään kasvispohjaista ruokaa. Nyt vanhemmalla iällä olen alkanut ottamaan näitä lapsuuden ’’kauhuruokia’’ mukaan ruokavaliooni, ja yllätyksekseni ne ovat olleet aivan pirun hyviä, ja vielä suuremmaksi yllätyksekseni: osaan jopa surkeista ruuanlaittotaidoistani huolimatta tehdä kasviksista ruokaa!

Ennen syyskuuta en ollut  koskaan tehnyt mitään sosekeittoja, kunnes ystäväni avustuksella uskalsin ensimmäistä kertaa tarttua kurpitsaan ja sauvasekoittimeen.
En silloin laittanut ohjetta ylös, enkä sen koommin kyllä pistänyt merkille kuinka paljon mitäkin kattilaan heitettiin, mutta siitä alkoi rakkauteni syksyiseen kurpitsakeittoon! Sen jälkeen olen reilun kuukauden aikana tehnyt valehtelematta yli 4 kertaa tätä keittoa, joskus isomman kattilallisen ja joskus vähän pienemmän.

Syyskuun jälkeen en ole oikeastaan mitään ohjeita lukenut, vaan maun perusteella lisäillyt tarvittavia ainesosia ja testaillut uusia mausteita. Pikkuhiljaa aloin kokkailun lomassa listaamaan mausteiden määriä ylös paperille, ja nyt aion jakaa koko ohjeen myös tänne! Keitosta tuli ihanan mausteinen, mutta pehmeän ja aavistuksen makea suolaisuuden rinnalle.

       Tarvitset:

  • 1kg myskikurpitsa
  • 1kg isoja porkkanoita
  • 2 isoa sipulia
  • ripaus suolaa
  • 1tl jauhettua kanelia
  • 1tl meiramia
  • 2tl paprikajauhetta
  • 1tl jauhettua korianteria
  • 1tl jauhettua mustapippuria
  • 1tl hunajaa
  • ripaus chiliä oman maun mukaan
  • 2kpl kasvisliemikuutioita
  • 2dl ruokakermaa
  • 200g tuorejuustoa (makuna esimerkiksi sipuli ja paprika)

1. Aloita kuorimalla ja huuhtelemalla porkkanat, ja pilko ne pieniksi kuutioiksi (n. 1cm paksuisia). Lisää kattilaan (4L-5L kokoiseen) puolilleen vettä, laita liedelle kuumenemaan ja kaada porkkanat kattilaan. Aloitan porkkanoiden pilkkomisesta, sillä niissä kestää kauemmin pehmetä.

2. Tämän jälkeen kuori myskikurpitsa, poista siemenet, ja pilko pieniksi kuutioiksi (voi olla isompia kuutioita kuin porkkanoissa), ja kaada ne kattilaan porkkanoiden sekaan.  Lopuksi viipaloi 2 isoa sipulia kurpitsan ja porkkanoiden kaveriksi. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla n. 25 minuuttia, jotta kuutiot ovat pehmeitä ja hammastikku menee niistä helposti läpi.

3. Kun kurpitsa ja porkkanat ovat pehmeitä, kaada kattilasta suurin osa vedestä suureen kulhoon. Aloita kasvisten soseuttaminen esimerkiksi sauvasekoittimella, ja lisää kulhoon kaadetusta vedestä tarvittaessa lisää, jos keitto vaikuttaa liian paksulta.

4. Soseuttamisen jälkeen kaada mausteet, lisää tuorejuusto ja ruokakerma. Soseuta ja sekoita, kunnes keitossa ei ole paakkuja.

Siinä se nyt on! Omasta mielestäni erittäin hyvää, ja sopivan makeaa ja suolaista. Jos haluaa vielä terveellisemmän keitosta, niin tuorejuuston voi jättää pois. Itse kuitenkin koen, että juuri tuorejuusto kruunaa keiton maun ♡ Tarjoiluehdotuksena leivän palasia keiton sekaan lautaselle! Itse käytin hyväksi Kreikasta saamat tuliaiset- leipätikut.

Ruokaterkuin, Janina♡