Mihin panostan ja mistä pihistän

 

08.03.2018

Ensinnäkin, erittäin hyvää naistenpäivää! Tämä tyttö saikin jo heti aamusta kauniita kukkia ja lemppari suklaata- eli juuri ne asiat, joita voisikaan toivoa tällaisena ”muistamispäivänä” ♡ Mutta sitten siihen itse otsikkoon; oon nähnyt monia samantyyppisiä kirjoituksia siitä mihin asioihin panostetaan, ja vastapainoksi sitten taas ne asiat, joista pihistetään. Nyt kannan oman korteni kekoon tässä postauksessa, olkaa hyvä!

MIHIN PANOSTAN?

Vaatteet
Vielä muutama vuosi sitten olin kyltymätön vaatehullu, joka osti esimerkiksi saman paidan kolmessa eri värissä, farkkuja haalin vinot pinot ja kenkiäkin tuli ostettua hetken mielijohteesta.  Rahaa kului (ja meni hukkaan) aivan järkyttäviä määriä, ja lopulta ajauduin kuitenkin käyttämään vain murto-osan vaatekaappini sisällöstä.
Nykyään ostan todella harvakseltaan uusia vaatteita, mutta silloinkin jos ostan, olen harkinnut tarkkaan ja olen täysin varma ostoksesta. Olenkin nykyään asettanut itselleni hintarajat, joilla voin ostaa itselleni esimerkiksi uuden takin.
Takkini tulee maksaa vähintään 100e, kenkien yli 50e ja farkkujakaan en enää vajaalla 40 eurolla osta. Eli nykyään ostan paljon kalliimmalla vaatteita, ja pyörin välillä niissä ”kalliimmissakin kaupoissa” kuin ennen, mutta eipähän tule kiusausta ostaa vaatetta kymmenessä eri värissä, ja samalla tulee mietittyä sitäkin, mihin haluaa sen 100 euroa laittaa.

Ruoka
Ruoasta puhuttaessa tulee mieleeni kotona tehdyt pataruuat, laatikot, leivät, kotitekoiset pizzat, sekä herkulliset jälkiruoat. En edes muista milloin viimeeksi olisin ostanut kaupasta sen klassisen ”roiskeläpän” tai valmiin lohikiusauksen.
Olen oppinut rakastamaan ruoanlaittoa ja leipomista, ja käytän siihen todella paljon myös aikaa. On siis selvää, että ainekset ruokiini eivät ole niitä uunivalmiita kaupan hyllyltä otettuja tuotteita. Kalaa syömme tässä taloudessa todella usein, ja tässäkin tapauksessa vaalin sitä suoraan tuoreelta kalatiskiltä itse valittua yksilöä.
Kun itse valitsee ja punnitsee vaihtoehdot, niin tietää mitä syö. Toki hintakin saattaa olla suurempi näissä tuoreissa, kotimaisissa tuotteissa, mutta kahta en vaihda; toinen on laatu ja toinen on tuoreus.

Itsensä hemmottelu
Tämäkin on asia, jonka olen vasta muutamien vuosien aikana oppinut. Sen sijaan, että ostelisin kasoittain meikkejä, kynsilakkoja ja kasvonaamioita, ja kutsuisin sitä ”hemmotteluksi”, niin varaan kuukausittain itselleni tietyn verran rahaa, jonka voin käyttää esimerkiksi geelikynsien laittoon, kauneushoitolan kasvohoitoihin tai kampaajaan.
Nykyään haluan tietää aika tarkasti mistä maksan, ja ne ikuiset kynsilakat, joilla lakatessa menee aina jotain pieleen, eivät ihan sellaista hemmottelua arjen keskellä itselleni ole. Kyllähän kauneushoitolan tasoinen hemmottelu maksaa hienoisen summan, mutta siinä saa kokea sen ihanan kasvoja hellivän hieronnan ja oikeanlaisen rentoutumisen tunteen, joten siitä maksan mielihyvin ja senttiäkään en kadu, jonka olen tällaiseen hömpötykseen tunkenut.

Reissaaminen
Olen hurahtanut aivan täysin ulkomaanmatkoihin ja uusien kokemusten saamiseen. Erilainen kulttuuri, tuntemattomat ihmiset ja tietynlainen vapaus on ne asiat, joita reissun päällä haluan kokea. Pyrin budjetoimaan tulojani vuosittain niin, että pystyn muutamat suunnitellut reissut tekemään, ja sitten säästämään vähintään yhden extemporematkan verran.
Tänä vuonna on ainakin 3 suunniteltua matkaa tuloillaan, joista 2 on vähän pienempää (halvempaa) ja loppuvuoden tienoilla olisi tarkoitus järjestää yksi vähän hintavampi ja pidempi reissu!  Matkailu avartaa ja harvoin sitä tulee katumapäälle lentäessään Suomen ulkopuolelle muutaman kerran vuodessa.

MISTÄ PIHISTÄN?

Meikit
En ole koskaan ollut mikään innokas meikkien suurkuluttaja, ja vapaapäivien koittaessa saatan olla sen 2 viikkoakin ilman pientäkään vilkausta meikkipussini suuntaan. Tämän takia niitä peitevoiteitakaan ei ole kuin se yksi ja ainoa kappale, samoin kuin ripsiväriä, puuteria ja kulmakynääkin. En tiedä mitään näistä ”100 euron korostuspaleteista” tai muista meikkitrendeistä. Olen mieltynyt noihin vakiintuneisiin markettituotteisiini, ja niissä tulen pysymään varmaan tulevatkin vuodet. Niin harvoin kun nykyään meikkaan, niin en raaski siihen hommaan satasia tunkea ja tämä on itselleni ihan fine.

Matkabudjetti
Tuossa ylempänä, kun mainitsin siitä, että reissaan ulkomaille useammin, kuin kerran vuodessa, niin yksi syy tähän mahdollisuuteen on muun muassa se, että matkabudjettini siellä reissussa on pieni. En koskaan nuku missään hienoissa ja hintavissa hotelleissa, saati että niihin kuuluisi aamiainen. Yövyn edullisessa, joskin kuitenkin turvallisessa ja luotettavassa hostellissa tai Airbnb: n kautta järjestetyssä asunnossa.
En törsää rahaa turhiin nähtävyksiin vain sen takia, että ne nyt vaan sattuvat olemaan kuuluisia, vaikka todellisuudessa kyseiset tornit ja museot ei kiinnostaisi pätkääkään.
Enkä juokse pää kolmantena jalkana jokaikiseen matkamuistokauppaan tai muihin ”kulttuuripuoteihin” keventämään lompakkoani, vaan mietin tarkkaan mitä haluan ostaa ja tarvitsenko sitä varmasti.
Ulkomailla haluan nauttia erilaisia ruokia ja juomia, ja nähdä kuinka paikalliset ihmiset siellä elävät. Toki ne nähtävyydetkin kuuluvat siihen kulttuuriin tutustumiseen, mutta niissä pyrin välttämään niitä ”hetken mielijohteita”

Astiat
Tiedän ihmisiä, joilla on kaikki astiat tiettyä merkkiä ja heille on oikeasti väliä miltä lautaselta syödään, ja millaisesta lasista juodaan. Itsekin sorrun aina välillä ajattelemaan, että joskus tulevaisuudessa sitten aion ostaa koko astiastoni Villeroy & Bochin tuotannosta, mutta sitten taas järki alkaa huutamaan kaikista muista asioista, joihin sitä rahaa voi laittaa.
Kokonaisen astiaston hinnalla voisin tilata lennot Aasiaan ja takaisin, ja asua siellä kaiken lisäksi ainakin 3 kuukautta. Tällaiselle matkakuumeilijalle tämä on aivan järjenvastainen ajatus 😀
Tämän oivalluksen myötä olen ihan tyytyväinen nykyiseen astiatilanteeseemme; ruokaa syödään välillä Iittalan syvistä lautasista, joskus taas syödään Ikean lautasilta. Vettä juodaan niin Ikean, kuin Iittalan laseista ja viiniä kilistellään Ikean ja Pentikin viinilaseista (näiden viinilasien käyttö riippuu viinin hinnasta :D).
Eli astiat eivät kuulu itselläni niihin asiohin, joita vatvotaan ja mietitään ja sitten marssitaan ostamaan satasen lautaset. Astiat kuin astiat, kunhan kasassa pysyy!

Bensa
Työmatkani on 20 kilometriä suuntaansa, joka tekee edestakaisin ajettuna sen 40 kilometriä yhteensä. Siitä vain sitten kertomaan tuo luku niin monella, kuin työpäiviä on, ja siitä ynnäämään joukkoon vielä se bensan hinta. Rahaa saisi kulumaan ajamiseen melko suuren summan kuukausittain, mutta täällä Lappeenrannassa asumisessa on se hyvä puoli, että tuo Venäjä on aivan vieressä.
Siellä bensa saattaa asemasta riippuen olla jopa kolme kertaa halvempaa. Eli se 35 euroa bensasta siellä, on täällä melkein satasen verran. Siinä saa säästettyä Venäjällä tankilla ollessa lentolipun vaikka Espanjaan. Itse en näiden bensojen erojen päälle tiedä mitään, mutta hyvin tuo kosla kulkee, ja siinä olevat viat ei bensasta ole riippuvaisia 😀

 

Millä tavalla teillä näkyy rahankäyttö arjessa?

2 thoughts on “Mihin panostan ja mistä pihistän

  1. Hei miekin oon bongannut tämän postauksen monista blogeista viime aikoina! 🙂 Olipa kiva kurkata siunkin vastauksia, ja samalla miettiä mihin sitä itse panostaa ja mistä pihistää. Ruoka on täälläkin sellainen asia, josta en mielelläni tingi, ja sen kyllä huomaa kun alkaa laskea kuukausittaisten ruokaostosten summia! Tulipas hirveä matkakuume taas kun luin noita teidän matkasuunnitelmia, oivoi.. 😀

  2. Joo, tämä on ollut nyt suosittu aihe ja kiva aina lukea erilaisia näkemyksiä rahankäytöstä! 🙂 Meilläkin siihen ruokaan menee eniten rahaa ja tuntuu, että vaikka kuin koittaisi karsia ”turhia” ostoksia pois, niin silti menee useampi satanen kuukaudessa. Mutta vois sen rahan huonomminkin sijoittaa!:D Matkakuume on kyl yks pahimmista.. itelläkin se reissuhammas alkaa kolottaa kokoajan enemmän ja enemmän ja haluisin varata lentoliput jokaiseen maailman kolkkaan haha 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *