Unelmakaupunki Bergamo

Nyt täältä läjähtää oikein kunnon kuvia täynnä oleva postaus, olkaa hyvä!
Lähdetään liikkeelle kuitenkin nyt ihan sillä, että ”Mitä? Missä? Milloin?”

Täällä Lappeenrannassa avattiin ovet taas meidän omalle lentokentälle ja ensimmäiset lennot tänä vuonna alkoivat pyörimään maaliskuun lopulla. Oma lentomme oli 4.4.2018 klo 21.05 ja liput tälle lennolle varasimme tammikuun lopulla, jolloin hinnaksi tuli meno-paluu noin 90e per naama.

Kone lennätti meidät iltalennolla Pohjois-Italiaan, Bergamoon (tunnin junamatka Milanosta), jossa vietimme 3 yötä. Varasimme yöpaikan taas Airbnb:n kautta ja saimme oman huoneen talosta, jossa asui nuorehko pariskunta ja heidän kissansa (<3).

Hintaa näiltä kolmelta yöltä tuli maksamaan yhteensä kahdelta henkilöltä noin 80 euroa eli älyttömän paljon vähemmän kuin hotellissa yöpyessä! Talo sijaitsi aika siinä Bergamon vanhan kaupungin laitamilla, ehkä abouttiarallaa reilun kahden kilometrin päässä, joten päästiin kävellessä myös tutustumaan hyvin kaupunkiin ja sen hälinään.

Città Alta eli vanha kaupunki sijaitsee korkeammalla, kuin muu kaupunki ja sinne vievä tie on mukulakivillä päällystetty. Tietä ylöspäin tarpoessa pääsee samalla ihailemaan vanhoja rakennuksia ja asuintaloja, joista osa ovat nököttäneet kaupungin rakennusvaiheiden alusta saakka tähän päivään.
Suurin osa taloista on todella hyvässä kunnossa ja alkuperää kunnioittaen entisöity, mutta kyllä sinne väliin niitä vähän rapistuneempiakin mahtui.

Monen sadan metrin pituinen ylämäki vanhaan kaupunkiin ei sinällään ollut kovinkaan paha, mutta täytyy myöntää, että alaspäin oli kyllä kivempi tulla 😀 Joka päivä, kun tuon matkan ballerinoissa kulki, niin alkoi jalkapohjissa pikkuhiljaa tuntumaan…
Jos miulta kysytään, niin ei olisi ihan heti tullut mieleen lähteä hakemaan kesken matkan talolle unohtunutta tavaraa, hah!

Bergamosta tuli heti mieleen todella kotoisen tuntuinen kaupunki ja ensimmäisenä iltana jo suunnittelinkin muuttavani sinne asumaan! Parhaiten kuvailisin tätä kaupunkia ”Suomen Porvooksi”, sillä itse olen nyt kolmena vuotena peräkkäin käynyt Porvoossa ihan vain ihastelemassa sen kaunista vanhaa kaupunkia. Ja niin tehtiin myös Bergamossa.

Paljon tuli käveltyä myös tuolla ”alemmassa kaupungissa”, mutta kyllä näin esteettisyydestä ja arkkitehtuurista pitävälle nuo vanhat talot, pienet kujat, ihanat kahvilat ja leipomot olivat ne, jotka vetivät puoleensa♡

Hinnat Bergamossa oli todella paljon alhaisemmat kuin täällä kotona Suomessa, joten otettiin kyllä ilo irti reissussa! Leipomoissa ravattiin yhtenään hakemassa milloin mitäkin; pizzaa, pullaa, jäätelöä, keksejä, kakkua…
Päivisin pidettiin pieniä pikinikkejä puistoissa kera viinin, mansikoiden ja muiden herkkujen ja iltaisin kävimme ravintoloissa syömässä suussa sulavia pasta-annoksia.

Säät suosi kyllä nämä Bergamossa vietetyt päivät ja parhaimmillaan oli jopa 17 astetta lämmintä! Olihan se pakko vetäistä sen kunniaksi mekko päälle ja viilettää siinä koko päivä, vaikka iltaisin sitten tulikin paleltua kylmyyden laskeuduttua kaupungin ylle 😀 Mitä sitä nyt ei suomalainen tekisi hetkellisen auringonpaisteen ja pienen rusketuksen toivossa!?

Tiesin jo ennen matkalle lähtöä, että Italia on yksi muodin kehdoista, mutta enpä arvannutkaan, että melkein kaikki ihmiset olivat huolella valinneet päivän asunsa ja yleensä kampauksetkin -niin miehillä kuin naisillakin- olivat ihan vimosen päälle laitettuja!

Vaikka itse pakkasin mielestäni parhaimman näköisiä vaatteita mukaan, niin välillä tuli kuitenkin jopa vähän alipukeutunut olo, kun ohitseni viiletti vanhempi herra, joka olisi voinut olla vaikka suoraan Dressmannin mainoksesta! Eli ei se muoti mene käsi kädessä pelkästään naisien kanssa, se jos mikä tuli huomattua 😀

Tässä tämän kertainen pieni tiivistelmä omien kokemuksien perusteella kaupungista nimeltä Bergamo! Ehdottomasti sellainen kaupunki, johon haluan matkustaa vielä tulevaisuudessakin. Tuntuu etten saanut läheskään jokaista pientä katua tai kahvilaa koluttua läpi vanhassa kaupungissa, eli nähtävää riittää moneksi päiväksi sille, joka tuonne halajaa lähteä!

Ihanaa alkavaa tätä viikkoa kaikille!♡

 

–  Janina

St. Petersburg

17.01.2018 

Käytiin viime viikolla tekemässä parin päivän reissu Pietariin. Jo kotona ulos astuessa sää enteili kirpeää pakkasta ja kylmää tuulta, joten varauduttiin siihen, että Venäjän puolella voi olla vielä kylmempää ja otettiin kaikki lämpöiset vaatteet mukaan.

Matka meni nopeasti, rajalla ei ollut jonoja ja alle kolmessa tunnissa Viipurista Pietariin ajoimme noin 200 kilometrin pituisen matkan. Täytyy vielä mainita, että jos omalla autolla menee, niin paineensietokyky on oltava hyvä, sillä moottoritiellä voi tapahtua ja nähdä kaikenlaista autoilijaa. Silmät tarkkana piti katsoa peileistä, ettei kukaan aja meitä päin ohittaessaan, ja samalla seurata vastakkaisen kaistan autoja, etteivät he aja kohti ohittaessaan muita keskellä tietä. Eli aika varovainen saa olla, etenkin, kun iso osa autoilijoista ei käytä valoja tai vinkkareita.

Meidän osalta matka meni onneksi turvallisesti, ja pääsimme perille ehjinä. Pysäköimme auton ihan keskustan ytimeen, ja siitä kävelimme 5 minuutin matkan meidän määränpäähän, eli varaamaamme asuntoon. Pari päivää aikaisemmin varasimme siis Airbnb:n kautta suuren kolmion aivan keskustasta, ja hinnaksi tuli 18e/yö. Otimme vähän kalliimman ja suuremman asunnon, koska vietimme vain pari yötä, mutta alle 10 eurollakin olisi selvinnyt. Asunto oli aivan ison pääkadun vieressä, joten pääsimme siitä kävelemällä käytännössä joka paikkaan. Vielä en niitä kuuluisia metroja päässyt tuolla käyttämään, se jääköön kesän hommaksi sitten!

Meillä oli listattuna asioita ja nähtävyyksiä, joissa suunnittelimme käyvämme, mutta kylmän sään vuoksi istuimme aika paljon pienissä kahviloissa, ja kävimme ravintoloissa syömässä. Nähtävyydet päätimme jättää kesään. Toki viime keväänä kerkesimme Pietarin reissulla käymään muutamissa ortodoksisissa kirkoissa ja kesäpalatsissa, mutta jos niihin eksyisi tänä vuonna vielä uudestaan…

Käveltyä tuli kuitenkin todella paljon, vaikka kadut olivatkin ajoittain aivan jäässä, ja toisinaan täynnä vettä ja loskaa. Katukuva oli melko karua ja harmaata, eikä hienoimmatkaan rakennukset päässeet oikein oikeuksiinsa sen takia. Oli kuitenkin kiva päästä kotikulmilta isoon ja vilkkaaseen kaupunkiin, jossa vielä keskiyölläkin liikenne oli samaa tasoa kuin päivällä. Ei ihan samanlaista menoa ja meininkiä ole täällä Lappeenrannassa arki-iltoina 😀

Englannin kielellä tuolla pärjää vähän matkaa, sillä nuoret puhuvat jonkin verran englantia (lähinnä siis ravintoloiden ja kahviloiden työntekijät), mutta muuten täytyisi kyllä olla maan oma kieli hallussa. Onneksi olin tällä reissulla avopuolisoni kanssa, sillä Pietari on hänen synnyinkaupunkinsa, niin miun ei tarvinnut stressata niin paljon kielimuurin kanssa.

Kesällä sitten uudestaan, kun säät sallivat paremmin. Eipähän tarvitse koko vaatekerrastoa pakata mukaan, ja tarkenee kävellä vähän pidempiäkin matkoja tuolla miljoonakaupungissa!

♡:lla Janina

Puoli vuotta sitten reppureissulle Aasiaan

03.01.2018

Tasan puoli vuotta sitten tähän kellon aikaan olin avopuolisoni kanssa bussimatkalla kohti Helsinkiä ja sen lentokenttää. Reput oli pakattu samaisena päivänä, noin tuntia ennen lähtöä, ja läheisille käyty sanomassa heipat, jonka jälkeen matkasimmekin sitten matkakeskukselle, josta bussi otti meidät kyytiin iltapäivällä.

Olen aina pelännyt lentokoneella lentämistä, ja sain kuin sainkin vasta vuonna 2014 raahattua itseni koneeseen, josta matka johti Kreikan saarille. Joka kerta olen jo lentokentälle saapuessani hyperventiloimassa ja siitä kädet tutisten mennyt turvatarkastuksen läpi kellon lähestyessä H-hetkeä. Eräät kerrat olen myös kyyneleet tirauttaunut lentokoneen noustessa maan pinnalta kohti valkoista pilviharsoa.

Vuodesta 2014 olen matkustellut ahkerasti ympäri Eurooppaa ja lentokammoni on hitusen laantunut; joskin vieläkin se essentiaalinen vapina (no ehkä vähän liioittelen tuon termin suhteen) sattuu iskemään juuri, kun saan jalan laskettua lentokentälle.
Olikin siis iso askel elämässäni tilata lennot Aasiaan ja takaisin. Yli 9 tuntia kestävä matka on lentokammoiselle melkoinen suoritus, mutta päätin voittaa pelkoni ja lähteä kohti tuntematonta.

Lennot tilasimme pari kuukautta ennen lähtöä, ja aloin niihin aikoihin ottaa selvää eri maista ja kaupungeista, joihin mahdollisesti olisimme lähdössä. Emme kuitenkaan tehneet mitään virallista reittiä, vaan päätettiin mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tuleman pitää. Alkuperäinen suunnitelma oli kiertää Thaimaata, Kambodzaa, Vietnamia ja Laosia, josta tulisimme sitten Pohjois-Thaimaan kautta takaisin Bangkokiin. Tällainen oli suunnitelma, jos aika riittäisi. Aikaa varasimme tähän reissuun kaksi kuukautta.

Alun alkujaankaan miulla ei ollut mitään hajua mitä pakkaisin mukaan, kuinka paljon pakkaisin mukaan ja mihin edes pakkaisin. Ennen reissua selasin netistä rinkkoja ja reppuja, mutta sen pidemmälle en sitten nettiostoksillani päässyt. Viikkoa ennen lentoa havahduin todellisuuteen ja tajusin, että reppua ei vieläkään ollut ja tilaamaankaan en enää ehdi.
Keskusta kierrettiin kertaalleen ja vasta lähtöpäivänä, 5 tuntia ennen bussiin nousemista löydettiin miulle sopivan värinen ja näköinen reppu. Tilavuudeltaan 28 litraa, eli vähän suurempi kuin ekaluokkalaisen koulureppu. Sillä mie lähtisin kahdeksi kuukaudeksi Aasiaan kiertämään maasta toiseen.
Pakatessa olin vieläkin aika ummikkona mitä tulisin tarvitsemaan, mutta päätin selvitä hommasta aivan itse ja jättää internetin vinkkikolmoset väliin. Repun pienestä koosta johtuen pakkaamiseen meni alle tunti, ja olin kutakuinkin valmiina lähtöön.

Olin ottanut melko paljon asioista selvää ennen matkaamme, etenkin tietoa ja vinkkejä reppureissua ajatellen, ja kulttuuriinkin olin hieman tutustunut. Teoriassa tiesin, mitä tuleman pitää, mutta käytännössä en. En ole koskaan ollut mikään innokas pänttääjä, joten aika nopeasti luin ne kaikista tärkeimmät asiat, joita pitää tietää ja muistaa, kun Aasiaan matkustaa.
Kaikki rokotteet olin ottanut Suomessa, paitsi Japanin aivotulehdus- rokotteen, joka suositellaan otettavaksi, jos matkustaa Aasiaan sadekauden aikana (kesäkuu-syyskuu). Sen rokotteen päätimme suuren hintaeron vuoksi ottaa Bangokissa.

Saavuttuamme Bangkokiin, ostimme puhelimiin sim-kortit, joihin kuuluu pelkkä internet (10GB). Hintaa tälle kortille oli noin 10 euroa, ja se oli voimassa 30 päivää, tai niin kauan kuin internettiä riittää.
Emme vielä koneesta astuttuamme tienneet, mihin paikkaan suuntaisimme ensimmäisenä, vai jäisimmekö Bangkokiin yöksi. Jonkin aikaa pohdittuamme ja karttaa tutkiessamme päätimme aloittaa Thaimaan muutamasta pienestä saaresta (Koh Tao ja Koh Samui).

Ensimmäiset pari viikkoa menivät nopeasti; uiden, snorklaten, ajellen ympäriinsä skootterilla, ja vesiputouksilla käyden. Olimme niin kutsutuilla turistien paratiisisaarilla, joissa turistien elämä oli tehty mahdollisimman helpoksi. Kaupat olivat lähellä, hostelleja ja hotelleja oli monia eri vaihtoehtoja, oli kanootteja lainattavaksi sekä rantoja joka kulmalla.
Päätimme lyhentää reittisuunnitelmaa, ja lopullinen matka taittuikin sitten Thaimaasta Kambodzaan, Kambodzasta Vietnamiin ja Vietnamin Hanoista takaisin lento Bangkokiin.

Vaihdoimme Kambodzaan oltuamme noin kaksi ja puoli viikkoa reissun päällä. Ennen maan vaihtoa otimme selvää, kuinka homma tapahtuu ja miten välttää huijatuksi tuleminen. Nimittäin rajanylitys oli yksi pahimmista huijareiden täyttämistä paikoista.
Bussimme ajoi kohti rajaa, ja pysähdyttyään autoon nousi joukko paikallisia nuoria miehiä kertomaan meille hyvällä englannin kielellä kuka heistä johdattaa meidät oikeaan paikkaan, joskin heillä unohtui mainita, että meidän täytyy ensimmäisenä käydä leimaamassa itsemme ulos maasta. Eli se siitä skämmistä. Erkanimme muusta bussissa olleesta turistijoukosta, ja lähdimme sinne minne meidän pitikin mennä; eli hakemaan leimat ja vasta sitten toiseen halliin hakemaan uudet leimat ja paperit.

Aasiassa virkavalta kuuluu myös huijareihin, jotka koittavat hyväuskoisilta turisteilta kyniä rahaa pienimmästäkin asiasta. Meille valkoisille ihmisille on myös ihan oma nimityskin: Farang. Rajaa ylittäessä meiltä farangeilta otetaan ylimääräistä rahaa, niin sanottua voitelurahaa, jotta paperihommat etenevät. Tiesimme, että rajalla tietty osa viisumia maksaa 3 dollaria, mutta virkavalta pyytääkin sen sijaan 5 dollaria. Ja se summa on annettava, jos haluaa päästä takaisin bussille uuden viisumin kanssa. Kieltäytyessään saattaa homma seisahtua paikoilleen, ja bussi lähteä jatkamaan matkaa ilman matkustajia.

Takaisin bussiin päästyämme kuulimme muilta turisteilta (jotka olivat lähteneet ”oppaiden” mukaan) , maksaneensa yli 20 euroa enemmän viisumista, ja tajunneensa vasta siinä vaiheessa homman huijaukseksi. Eli näin nopeasti voi rahaa lähteä kuin tuhkana tuuleen, jos ei ole varovainen ja kriittinen siellä päin maailmaa.

Päivien kuluessa eteenpäin uusia kokemuksia eläen, aloin kiinnittämään enemmän huomiota ympärilleni. Olin elänyt ensimmäiset viikot siinä ihanassa ”turistikuplassa”, joka alkoi pikkuhiljaa rakoilemaan ja enteilemään poksahtamistaan, mitä pidemmälle kuukaudessa etenimme.
Emme enää heinäkuun puolen välin jälkeen olleet turistien suosimissa paikoissa, vaan nimenomaan siellä itse kulttuurin sisällä, jossa paikalliset ihmiset elävät.

Eläimiä kohdellaan kuin paskaa. Ei tietoakaan terveistä ja hyvin kohdelluista eläimistä. Oli koiria ilman takajalkaa (tai jos oli, niin se oli katkennut ja raahautui perässä), kissoja korvapunkkeineen ja loisineen. Kanoja ilman sulkia ja välillä ilman toista jalkaakin. Lehmiä ja sonneja nälkiintyneen näköisinä lyhyessä narussa kiinni, ettei eläin pääse edes pitkälleen. Näinpä myös bussin kyydissä ollessani, kun vanha rouva hakkasi terävällä kepillä karjaeläimiään.   Pahinta oli  varmaan Vietnamissa, kun melkein jokaisella kissalla oli häntä poikki tai murtunut ja vääntynyt. Saimme kuulla paikalliselta, että monien kissojen hännät katkaistaan, heitetään häntä grilliin, ja päästetään kissa takaisin luontoon (eli siis niin sanotusti kitumaan tuskissaan).

Rannalle meneminen maksaa, jos olet valkoinen ihminen. Useasti kävelimme rannoille paikallisten vanavedessä, ja meidän kohdalla pysäytettiin ja pyydettiin rahaa pääsymaksuna. Parit kerrat maksoimme, jos oikein kovin halusimme mennä sinne pulikoimaan, mutta yleensä jäi kyllä väliin. Eihän sen iso summa todellakaan ollut (euro tai pari), mutta pisti kyllä ärsyttämään, millä tavalla ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti.
Yhtenä päivänä otimmekin kanootin ja meloimme rannalle, josta olimme edellisenä päivänä kieltäytyneet maksamasta. Todellinen harmi, ettei henkilökunta huomannut, kun vedimme kirkkaan keltaisen kanootin rantaviivalle, ja kävimme ottamaan aurinkoa, vieläpä ilmaiseksi.

Tykästyin ja totuin tuliseen ruokaan todella nopeasti, ja erityisesti kasvisruoka oli noiden viikkojen aikana mieleeni. Sitä saattoi toki edesauttaa yksi tilaamani kanakeitto, jossa olikin kanan luut ja jänteet lihan seassa, ja puolet ajasta meni niiden erottelemiseen keitosta pois. Salaatteja tilatessa sai useasti lautasen pohjalle myös tulista kastiketta. Kastikkeen vahvuuden sai itse valita, yleensä elehtien käsillä ja sanoilla ”small chili”, jos halusi miedolla vahvuudella. Tosin silloinkin saattoi kastikkeen sekaan päätyä yksi kokonainen chili murskattuna.
Reissun puolessa välissä alkoi jopa kaipaamaan mausteita ja tulisuutta, jos ruoka oli liian helposti syötävää. Ja välillä taas tuskahiki lensi ja pään verisuonet pullottivat ruoan tulisuuden vuoksi.

Budjetti on hyvä selvittää ja suunnitella hyvissä ajoin ennen reissuun lähtemistä. Tein vuonna 2017 muitakin reissuja kuin tämän, joten rahan käyttöä piti laskea ja harkita, jotta on varaa elää kaksi kuukautta ilman töitä. Asunnosta maksoimme näiden kahden kuukauden vuokran etukäteen, ja lennot saimme halvemmalla, mitä suunnittelimme. Sadekausi on muutenkin halvempaa aikaa matkustaa, joten hotelleja ja lentoja saa paljon halvemmalla, kuin turistien suosimana aikana (eli marraskuu- maaliskuu).

Varasimme tätä reissua varten noin 3000 euroa nuppia kohden (lennot sisältyen summaan), ja sekin yläkanttiin, sillä halusimme oikeasti lähteä reppureissulle. Ei hienoja hotelleja rantanäkymällä, ei kylpyammetta huoneessa, ei hienoja viiden lajin aamupaloja sänkyyn tuotuna ja suurimman osan ajastakin yövyimme hostelleissa yhteishuoneissa, jossa nukkui välillä jopa 16 henkilöä samaan aikaan. En oo koskaan ollut mikään hotellimatkaaja, jossa täytyy olla kaikki välineet hiustenkuivaajasta lähtien, mutta en tosin ole koskaan nukkunut ulkomailla niin monen henkilön kanssa samassa huoneessakaan. Eli kokemus sekin, ja halvalla päästiin (minimissään 1 euro yöltä, maksimissaan 10 euroa). Pieni osa rahoista otettiin käteisenä mukaan, ja loput pidettiin kortilla, ja aina tarpeen tullen kävimme automaatilla nostamassa lisää rahaa.

Ja nyt kun päästiin tähän yöpymisestä puhumiseen, niin aina pitää olla tarkkana mitä maksaa ja mistä maksaa! Jos ei muuta niin internet tulille ja selvittämään asia.

Hotelleissa hinnat tuppaavat muuttua lennossa, eikä työntekijätkään enää lopussa tiedä miten homma hoidetaan. Kahden kuukauden aikana yöpaikkoja tulee olemaan kymmeniä, joten mihinkään luksukseen ei reppureissaajilla ole varaa. Netistä on helpoin katsoa arvosteluja hostelleista, joissa on halpa hinta ja pistää löydetyt vaihtoehdot vertailuun keskenään. Monesti hostelliin saapuessa voi käydä niin, että netissä oleva hinta onkin paikan päällä suurempi.
Tässä tilanteessa on hyvä olla nettisivu auki ja kertoa, että tämän hinnan mukaan halutaan mennä.

Meille kävi myös useasti niin, että työntekijät kehottivat varaamaan netistä, jotta saa sillä halvalla hinnalla (vaikka varaussivut ottavat oman provision, joka on hotellilta pois), mutta meille se oli loppujen lopuksi se ja sama maksammeko käteisellä vai kortilla, jos hotelli ei selvästikään halua koko summaa itselleen.
Tai sitten jos maksaa käteisellä, niin pitää tarkistaa aina, että summa täsmää. Meille kävi myös niin, että meiltä yritettiin veloittaa yli 15 euroa enemmän mitä piti, sillä työntekijä ei tiennyt mikä on valuutan kurssi sillä hetkellä, ja laski omineen keksimällään kurssilla. Eli tarkkuutta tarvitaan myös tässäkin asiassa!

Viimeisten kahden viikon aikana alkoi koti-ikävä painamaan mieltä oikein urakalla, ja välillä kyynel silmäkulmassa toivoin paluuta kotiin. Harvoin löytyi sitä turistien hehkuttamaa ihanan turkoosia vettä, riippukeinuja ja kauniita simpukoita. Sen sijaan pääsin kokemaan sitä oikeaa kulttuuria, enkä vaihtaisi niitä muistoja mihinkään.

Tiedän miltä näyttää täysin koditon ihminen, jolla ei ole vaatteita nimeksikään, tiedän miltä näyttää eläinten sairaalloinen kaltoinkohtelu ja hakkaaminen, tiedän miltä haisee likainen ja roskainen meri, johon ei voi mennä edes kahlaamaan, tiedän miltä tuntuu elää kaksi kuukautta täysin tuntemattomassa maassa vieraiden tapojen keskellä, tiedän miltä näyttää roskia ja jätteitä tulviva katu, jossa ihmiset elävät. Tiedän miltä tuntuu meloa joessa, johon jätteet ja ulosteet valuvat putkia pitkin. Tiedän miltä tuntuu, kun paikalliset ihmiset salakuvaavat ja kohtelevat kuin roskaa, vain koska olet valkoinen farang.

Mutta kaikesta huolimatta nämä oli miun elämäni parhaimmat ja opettavaisimmat kuukaudet ikinä. Tutustuin aivan huippuihin ihmisiin, pääsin rentoutumaan mitä ihanimmilla reppureissaajien resorteilla ja pohtimaan ajan kanssa mitä haluan elämältäni.
En ole pitkään aikaan lähdössä uudelleen Aasiaan, en edes niille turistisaarille, joista löytyvät kaikki mitä ikinä ihminen tarvitsee. En koe, että tämän reissun nähtyäni ja koettuani haluaisin mennä sinne, missä maan oikeaa kulttuuria ei ole lähimaillakaan, ja kaikki pyörivät rahan ja  oman pienen monopolin ympärillä, johon paikallisilla asukkailla ei ole osaa eikä arpaa.

Näillä reissumietteillä kohti tämän viikon loppua. Keväällä jatkan sitten siitä mihin viime keväänä jäin; Euroopan tutkimiseen. Kivaa illan jatkoa kaikille ja kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti tämän erittäin pitkän postauksen reppureissaajan näkökulmasta katsottuna!♡

 

– Janina